Valtuustoaloite hyvinvointialueen henkilöstön työterveyshuollon järjestämisestä

Sain jättää sosialidemokraattisen valtuustoryhmän puolesta valtuustoaloitteen 2.3.2022. Tässä koko aloite:

Hyvinvoiva henkilöstö on hyvinvointialueemme toiminnan kulmakivi. Viime vuosina, jo ennen koronaa on
sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön työmäärän ja työtahti kasvanut. Tämä on kasvattanut koettua
työstressiä ja kuormittavuutta. Tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet ja oireet ovat yleisimpiä
työterveysongelmia Suomessa. Mielenterveyssyiden aiheuttamat sairauspoissaolot ovat myös yleistyneet
viime vuosina. Sairauspoissaoloja on työterveyslaitoksen kunta-10 tutkimuksen mukaan eniten ruumiillista
työtä tekevillä ja monissa sote-alan ammateissa. Kevan (2021) tutkimuksen mukaan kuntien
terveydenhuollon henkilöstöstä 14 % kokee henkisen hyvinvointinsa heikentyneen. Hyvinvointialueen
toiminnan kannalta on keskeistä, että työntekijämme voivat hyvin ja pysyvät työkykyisinä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön saatavuudessa on myös merkittäviä ongelmia valtakunnallisesti.
Usein työkuorma kasvaa kollegan sairastuessa, koska sijaisia ei ole saatavilla. Vaihtoehtoisesti asiakasaikoja
joudutaan peruuttamaan ja hoitojonot kasvavat.

Siirtyvällä henkilöstöllä on maakuntamme alueella erilaisia työterveyshuollon palveluita ja ne tulee nyt
myös yhtenäistymään. Toimiva ja laadukas työterveyshuolto säästää henkilöstökustannuksissa, kun
henkilöstö pysyy työkykyisinä mahdollisimman pitkään ja sairastuessaan saavat apua oikea-aikaisesti.
Työterveyspainotteisen sairaanhoidolla varmistetaan hyvä hoito, hoitoon ohjaus sekä työntekijöiden
työkyvyn ja hyvinvoinnin seuranta ja tukeminen. Laadukas ja toimiva työterveyshuolto on myös
henkilökuntaetu.

Me allekirjoittaneet aluevaltuutetut esitämme, että hyvinvointialueella työterveyshuollon valmistelussa
lähtökohdaksi otetaan lakisääteisen ennaltaehkäisevän terveydenhoidon lisäksi sairaanhoito.
Työterveyshuollon painopisteen tulee olla ennaltaehkäisevässä työterveyshuollossa, mutta myös
laadukasta ja oikea-aikaista sairaanhoitoa tarvitaan. Työterveyshuollon tulee olla myös aidosti saatavilla ja
saavutettavissa maakunnan alueella.

 

Posted in Aloite, Blogi and tagged , , , , .

Varsinaissuomalainen poliitikko ja kaupunginvaltuutettu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.