(Juttu on julkaistu Turun Seutusanomissa 11.9.2024)
Kun kunnat vastasivat sosiaali- ja terveyspalveluista, budjetit ylittyivät lähes vuosittain. Muutaman prosentin ylitystä ei pidetty mitenkään ihmeellisenä asiana ja kunnanvaltuustot myönsivät lisämäärärahoja palveluiden tuottamiseen. Budjettien ylitykset johtuivat usein alibudjetoinnista tai epärealistisista tavoitteista.
Hyvinvointialueen rahoitus perustuu pääasiassa valtion rahoitukseen, joka määräytyy alueen asukasmäärän, palvelutarpeen ja olosuhteiden mukaan. Alueet aloittivat toimintansa 1,5 vuotta sitten. Tämän jälkeen ne ovat koko maassa kamppailleet taloudellisen ahdingon kanssa. Kaikilla hyvinvointialueilla on tehty mittavia taloudellisuus- ja tuottavuusohjelmia (= säästöohjelmia), meillä Varsinais-Suomessakin näitä on jo tehty kaksi. Silti emme tule saamaan taloutta tasapainoon vuoden 2026 loppuun mennessä. Puheeseen onkin nyt tullut uusi termi, kun sosiaali- ja terveyspalveluiden alibudjetointia kutsutaankin hyvinvointialueilla alijäämäksi. Käytännössä on kuitenkin kysymys samasta asiasta.
Kun hyvinvointialueita tarkastellaan palvelutuotannosta käsin, on itseasiassa moni asia kulkenut myös parempaan suuntaan. Kansallisesti kiireetön avosairaanhoidon hoitoon pääsy on parantunut, erikoissairaanhoidon jonot ovat lyhentyneet ja alle 23 -vuotiaiden psykiatriaan pääsy on hieman parantunut (VM hyvinvointialueiden tilannekuva 6/2024). Voidaan siis todeta, että jo näin lyhyessä ajassa sote-uudistus näyttää parantaneen palveluiden saatavuutta, joka on ollut yksi keskeinen uudistuksen tavoite.
Hyvinvointialueet kuitenkin kamppailevat riittämättömän rahoituksen kanssa. Lisäksi Petteri Orpon hallitus on edelleen tekemässä leikkauksia tähän rahoitukseen, kun esimerkiksi 14 päivän hoitotakuu muuttuu 3kk hoitojonoksi ja ikääntyneiden ympärivuorokautisen hoivan hoitajamitoitusta heikennetään.
Sote-uudistus näyttää onnistuneen palveluiden saatavuuden parantamisessa, mutta valtio kantaa nyt suurimman vastuun riittävän rahoituksen turvaamisesta. Yksi ministereistä on syyttänyt hyvinvointialueita moraalikadosta, kun taloutta ei saada tasapainoon. Tämä antaa kuvan, että valtio ei ymmärrä kentän todellisuutta, varsinkaan kun hallitus samalla leikkaa rahoitusta ja heikentää palveluiden saatavuutta. Onkin aiheellista kysyä, millainen moraali on ministerillä, joka ei turvaa riittävää rahoitusta perusterveydenhuoltoon ja ikäihmisten hoivaan. Tarvitsemme lisää aikaa talouden sopeutukseen, ei enempää alibudjetointia.
